Preggon logo, varhaisultra ja raskauden ultraäänitutkimus ja raskausultra, 4d-ultra

Mitä on varhaisultra
eli alkuraskauden ultraäänitutkimus?

Varhaisultra pähkinänkuoressa

Ns. varhaisultra on alkuraskauden aikana tehty kivuton vatsan ultraäänitutkimus. Alkuraskauden ultraäänitutkimuksessa pyritään varmistamaan raskauden normaali alkaminen ja toisaalta poissulkemaan tai toteamaan poikkeava raskauden alku kuten keskenmeno, tuulimunaraskaus tai kohdunulkoinen raskaus.

Varhaisultrassa varmistetaan, että raskaus on oikeassa paikassa kohdun sisällä ja että sikiö kasvaa ja kehittyy raskausviikkoihin nähden normaalisti. Tutkimuksen aikana voidaan myös arvioida raskauden kesto mittaamalla sikiön pää-perämitta, vahvistaa laskettu aika sekä sikiöiden lukumäärä.
 
Suosittelemme varaamaan ajan varhaisultraan raskausviikosta H7+0 eteenpäin. Jos raskauteen liittyy voimakasta huolta tai pelkoja, voi vastaanotolle hakeutua missä raskauden vaiheessa tahansa. Sama koskee tilanteita, joissa odottajalla on jotakin oiretta kuten verenvuotoa tai alavatsakipuja. Silloin tutkitaan niitä asioita, joita on siinä vaiheessa mahdollista tutkia ja suunnitellaan tarvittava jatkoseuranta. 
 
Tuolloin, mikäli raskaus on edennyt normaalisti, pääset varhaisultran aikana näkemään sikiön sykkeen ensimmäistä kertaa. Tilanteissa, joissa raskauden kesto onkin odotettua lyhyempi tai raskaus ei ole edennyt aivan odotetusti, voidaan tarvita uusintatutkimus 1-2 viikon kuluttua.
 
Preggossa varhaisultran tekee joko kokenut kätilö tai naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri (gynekologi). Oireettomissa tapauksissa voit varata ajan kätilön ei-diagnostiseen varhaisultraan, tai mikäli sinulla on oireita tai epäilet keskenmenoa, varaathan ajan suoraan gynekologillemme. Näin voit ultran jälkeen olla varma, että kaikki lääketieteelliset erityisyytesi on huomioitu alkaneessa raskaudessasi.
 

Lue alta lisää varhaisultrista, tutustu hinnastoomme tai varaa aika varhaisultraan Preggossa!

Mitä varhaisultran aikana tutkitaan?

    • Onko kyseessä kohdunsisäinen raskaus?
    • Mikä on raskauden kesto?
    • Näkyykö sydämen syke?
    • Montako sikiötä on?

Gynekologin vastaanotolla varhaisultrassa tutkitaan ylläolevien lisäksi myös:
    • Poissuljetaan tuulimunaraskaus, keskenmeno, kohdunulkoinen raskaus tai vielä harvinaisemmat poikkeavat raskaudet kuten rypäleraskaus
    • Alkuraskauden aikaisen alavatsakivun syitä
    • Verisen vuodon syitä
    • Munasarjat ja munajohtimien seutu
    • Kliininen erikoislääkärin tekemä tutkimus ultraäänitutkimuksen lisäksi

Milloin ensimmäinen ultra?

Kun raskaustesti on positiivinen, tiedetään, että naisen elimistössä on istukkahormonia (HCG). Ultraäänitutkimuksella raskauden alkamisen kohdun sisällä voi usein varmistaa jo viidennellä raskausviikolla (H5+) toteamalla raskauspussin ja ruskuaispussin kohtuontelossa. Tuolloin ei vielä näy alkiota eikä sykettä. Normaalissa raskaudessa sikiön sydämen syke näkyy yleensä kuudennella raskausviikolla (H6+). Koska raskauden keston arvioissa on usein hieman heittoja, kannattaa varhaisultraan hakeutua aikaisintaan raskausviikolla seitsemän (H7+). Näin toimien raskaus on jo ehtinyt hieman pidemmälle ja vältetään turhaa huolta ja uusintatutkimuksia liian aikaisen tutkimuksen johdosta.

Jos raskauteen liittyy voimakasta huolta tai pelkoja, voi vastaanotolle hakeutua missä raskauden vaiheessa tahansa. Sama koskee tilanteita, joissa odottajalla jotakin oiretta kuten verenvuotoa tai alavatsakipuja. Silloin tutkitaan niitä asioita, joita on siinä vaiheessa mahdollista tutkia ja suunnitellaan tarvittava jatkoseuranta.

Varhaisultra ei kuulu neuvolajärjestelmän piiriin, vaan julkisella puolella ensimmäinen ultraäänitutkimus tarjotaan raskausviikon 12 paikkeilla. Tämän takia usein pitääkin turvautua yksityiseen toimijaan varhaisultran osalta.

Lain mukaan kuntien velvollisuus on tarjota raskaana oleville seuraavat sikiöseulonnat:
 – Varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus raskausviikolla 10+0–13+6
 – Kromosomipoikkeavuuksien seulonta ensisijaisesti varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan avulla (verinäyte raskausviikolla 9+0−11+6 ja niskaturvotuksen mittaus yleisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä raskausviikolla 11+0–13+6) tai vaihtoehtoisesti toisen raskauskolmanneksen (keskiraskauden) seerumiseulonnan avulla raskausviikolla 15+0−16+6
– Ultraäänitutkimus vaikeiden rakennepoikkeavuuksien selvittämiseksi raskausviikolla 18+0−21+6 tai raskausviikon 24+0 jälkeen.

Preggossa me emme tee systemaattisia sikiön rakenteiden seulontaultraääniä. Seulontatutkimuksien korkea laatu vaatii satoja vuosittaisia tutkimuksia kummassakin yleisessä seulontaultraäänitutkimuksessa seulojaa kohden. Tämän vuoksi seulontatutkimukset on turvallista keskittää seulontoihin erikoistuneisiin yksiköihin, esim. julkisella puolella. Muilta osin sikiön kasvun ja kehityksen sekä raskauden seuranta onnistuu erinomaisesti Preggossa. Mikäli huomaamme poikkeavaa sikiön kasvussa tai kehityksessä, ohjaamme odottajan tarvittaviin jatkotutkimuksiin.

Mitä varhaisultran aikana tapahtuu?

Alkuun vastaanotolla käydään läpi esitietoja alkaneesta raskaudesta sekä mahdollisista aiemmista raskauksista sekä odottajan mielessä olevia asioita. Alkukeskustelun jälkeen odottaja siirtyy tutkimuspöydälle. Erikoislääkärikäynnillä arvioidaan odottajan ja raskauden kokonaistilanne lääketieteellisesti, tarvittaessa käydään läpi lääkitysasioita.
 
Alkuraskauden ultraäänitutkimus tehdään yleensä emättimen kautta. Näin päästään lähelle kohtua ja muita gynekologisia elimiä ja saadaan yleensä oikein hyvä näkyväisyys kohtuonteloon. Tutkimuksen aikana lääkäri kertoo ja näyttää havaintonsa odottajalle ja hänen mahdolliselle läheiselle, joka voi olla mukana vastaanotolla. Kuvaa voi seurata erilliseltä monitorilta. Tutkimuksen aikana arvioidaan systemaattisesti tutkimukseen kuuluvat asiat. Tämän jälkeen suunnitellaan, miten jatkossa kannattaa toimia.
 

Varhaisultraan voi tuoda mukanaan puolison tai muun läheisen. Varhaisultrasta saa muistoksi printattuja ultraäänikuvia, joita voi olla kiva jakaa lähimpien ystävien kanssa. Huom. muistathan peittää henkilötunnuksesi kuvista jakaessasi niitä esim. sosiaalisessa mediassa!

varhaisultrassa käyneet vanhemmet. Preggo raskausultrat.

Miten ja missä varhaisultra suoritetaan?

Varhaisultra suoritetaan erikoisvarustellussa tutkimushuoneessa, jossa on tutkimussänky, ultraäänilaite sekä lisämonitori potilasta/asiakasta varten. Ultraäänihuone on usein hieman hämärä, jotta ultraäänikuva näkyisi paremmin. Tutkimus suoritetaan ultraäänianturilla yleensä emättimen kautta.

Vastaanottomme sijaitsee Helsingin keskustassa,  ja perille pääsee kätevästi sekä julkisilla että omalla autolla niin Espoosta, Vantaalta, Kauniaisista kuin kauempaakin. Löydät meidät kätevästi navigaattorin avulla (Kalevankatu 54) tai julkisilla liikennevälineillä. Lähin raitiovaunupysäkki sijaitsee alle 200 metrin päässä vastaanotoltamme, joka sijaitsee osoitteessa Kalevankatu 54B 11: sisäänkäynti sijaitsee Kalevankadun ja Köydenpunojankadun kulmalla.

Ovatko varhaisultrat turvallisia?

Varhaisultrat ovat turvallisia. Varovaisuusperiaatetta noudattaen kuvataan tilanteen selvittämiseksi riittävä aika, mutta ei turhan pitkään tai usein. Varhaisultrassa sikiön sydämen sykettä ei kuunnella, mutta sen voi nähdä. Henkilökuntamme huomioi turvallisuusasiat.
 

Preggon laadusta ja potilasturvallisuudesta vastaa meidän oma naistentautien ja synnytysten erikoislääkärimme (gynekologi), jolla on vuosikausien kokemus naisten ultraäänitutkimuksista. Mikäli ultran aikana todetaan jotain poikkeavaa raskaudessa, voidaan jatkohoito järjestää heti samalla käynnillä erikoislääkärin toimesta lääkkeellisesti tai sopimalla seurantakäynti, tai tekemällä lähete julkiselle puolelle erikoissairaanhoitoon jatkohoitoon. Näin varmistetaan, että potilas ei koskaan jää poikkeavassa raskaudessa tai epäselvässä tilanteessa vaille jatkosuunnitelmaa.

Miten valmistaudun varhaisultraan?

Ennen varhaisultraa virtsarakko kannattaa tyhjentää. Se parantaa näkyväisyyttä tässä ultraäänitutkimuksessa.

Kelan korvaukset varhaisultrasta

Varhaisultra ei kuulu neuvolajärjestelmän piiriin, vaan sen kulut pitää kustantaa itse. Mikäli varhaisultraäänitutkimukseen on lääketieteellinen syy ja tutkimuksen suorittaa lääkäri, on mahdollista hakea kelakorvausta tutkimuksen jälkeen. Lääkäri kirjoittaa tuolloin käynnin diagnoosinumeron hakemuslomakkeeseen.
 

Varhaisultran hinta?

Kätilön suorittama ei-diagnostinen varhaisultra on 85-89 euroa (sis. kaikki kulut).
Gynekologin suorittama diagnostinen varhaisultra 229 euroa (sis. kaikki kulut).
Klikkaa alta linkki hinnastoomme, josta pääset tutustumaan tarkemmin ultraäänitutkimustemme ja gynekologin vastaanottojemme hintoihin.
 

Ajanvaraus

Haluaisitko varata ajan varhaisultraan Preggossa?
Alta löytyy linkit ajanvaraukseen ja hinnastoomme!

Kiinnostaako kuulla lisää?

Alla linkki Preggopodin jaksoon, jossa aihetta käsitellään yhdessä gynekologi Minna Kuusiston kanssa!